Siirry suoraan sisältöön

Päijät-Sote: Nastolan sote-keskus muuttaa väistötiloihin ensi viikolla

Nastolan sote-keskuksen väistötilat ovat valmistuneet vanhan sote-keskuksen pihapiiriin. Palvelut muuttavat uusiin tiloihin ensi viikolla 14.-18. maaliskuuta. Väistötilat avautuvat asiakkaille maanantaina 21. maaliskuuta.  

Asiakaspalvelu jatkuu muuton aikana mahdollisimman vähin keskeytyksin. Asiointi sote-keskuksessa tapahtuu jatkossakin suurimmaksi osaksi ajanvarauksella ja tapaamiset muuttoviikolla hoidetaan asiakkaiden kanssa ennalta sovitusti. Kiirevastaanotot ovat asiakkaiden käytössä vanhassa sote-keskuksessa muuttoviikon ajan. 

Suun terveydenhoidon palveluja saa viikkojen 11-13 aikana sekä uusissa että vanhoissa sote-keskuksen tiloissa. Potilaille voidaan myös väliaikaisesti tarjota ajanvarausta Iitin tai Lahden sote-keskukseen. 

Neuvolapalvelut ovat muuton ajan kiinni 16.-18. maaliskuuta. Puheluihin ja chat-yhteydenottoihin vastaa neuvolan asiakasohjaus numerossa 044 4163103. 

Laboratoriopalvelut ovat muuton vuoksi suljettuina perjantaina 18. maaliskuuta ja avautuvat nekin väistötiloissa maanantaina 21. maaliskuuta. 

Väistötilojen ensimmäisestä kerroksesta löytyvät lääkärien ja hoitajien vastaanotot, laboratoriopalvelut, kuvantaminen, aikuisten kuntoutus ja psykososiaaliset palvelut. Toiseen kerrokseen puolestaan sijoittuvat suun terveydenhoito, neuvolapalvelut, lastensuojelu ja perhesosiaalityö sekä lasten ja nuorten kuntoutus. 

Sote-keskuksen palvelujen yhteystiedot ja aukioloajat säilyvät muuton jälkeen ennallaan.  Samoin pysäköintipaikat säilyvät toistaiseksi nykyisellä paikallaan.