Siirry suoraan sisältöön

Harjun terveyden puhelinpalvelussa julkaistu käyttöä helpottavia muutoksia

Harjun terveyden puhelinpalvelussa julkaistut muutokset mahdollistavat jatkossa takaisinsoittopyynnön jättämisen ilman erikseen tehtäviä näppäinvalintoja.

Harjun terveyden puhelinpalvelu on kevään aikana tehdyn kehitystyön ansioista nyt entistä helpompaa käyttää.

– Haluamme kehittää palveluitamme helppokäyttöisemmiksi ja lisätä niiden saavutettavuutta. Tunnistimme, että osalle potilaista puhelimen valikoiden käyttö näppäimillä voi olla haastavaa ja halusimme helpottaa yhteyden saantia Harjun terveyteen, kertoo Harjun terveyden toimitusjohtaja Petja Orre.

Jatkossa asiakas voi jättää takaisinsoittopyynnön tekemättä erillistä näppäinvalintaa, jolloin puhelu ohjautuu automaattisesti puhepostiin. Ohjautumisen jälkeen asiakasta pyydetään kertomaan puhepostiin oma nimi, kotikunta ja asia, jota puhelu koskee. Puheposti tallentuu puhelinpalveluun, ja asiakkaalle soitetaan asiasta takaisin mahdollisimman pian.

Muutokset koskevat sote-keskusten keskitettyä puhelinpalvelua. Muutoksista huolimatta asiakas voi tuttuun tapaan tehdä soiton aikana valinnan omasta sote-keskuksestaan. Tällöin puhelu tallentuu myös automaattisesti takaisinsoittojärjestelmään.